perjantai 12. elokuuta 2016

Radiantti 3-2016

Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry:n jäsenlehti, 33. vuosikerta


Julkaisija

Tampereen Ursa ry.
Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere
Nettisivut tampereenursa.fi


Toimitus

Päätoimittaja Kari A. Kuure.
Toimituksen sähköpostiosoite: radiantti@tampereenursa.fi .
Radiantti ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Toimitukselle osoitettu aineisto tulee olla perillä ilmestymiskuukauden ensimmäisenä päivänä. Lehdessä julkaistuista kirjoituksista ja kuvista ei makseta käyttökorvauksia.


Tässä numerossa


Mitä aurinkokello näyttää?

Leif Lindblad

Harvemmin kai tulee ajatelleeksi, että aika ja ajan mittaaminen tavallaan ovat tähtitiedettä. Me seuraamme ajan etenemistä tavallisesti rannekellosta, mutta ”ennen vanhaan” ihmiset käyttivät siihen aurinkokelloa, jota nykyään käytämme lähinnä pihan koristeena. Kun ihminen esimerkiksi Tampereella katsoo aurinkokelloa, joutuu hän yleensä ihmettelemään, mitä ihmeen aikaa se oikein näyttää? Ainakaan se ei ole lähellekään sitä, mitä rannekellomme näyttää. Siihen on syynsä – tai oikeammin kaksi - maapallon radan soikeus ja Tampereen sijainti Suomessa.



Aurikokelloprojekti

Timo Ulmanen

Aurinkokellon rakentaminen on helpompaa kuin uskotkaan. Helpoimmillaan se on hiekkaan pystytetty tikku ja siinä vaikka kokemusperäinen asteikko. Hieman pysyvämmän aurinkokellon rakentaminen ei juuri ole kovinkaan paljoa vaikeampaa, tarvitaanvain hieman asiaan tutustumista ja muutama käsityökalu.



Syyskauden tähtitaivas

Kari A. Kuure

Erityisesti syyskuu voi tähtiharrastajan kannalta olla hyvä kuukausi. Yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja selkeitä kelejäkin mahtuu kuukauteen yleensä muutamaa enemmän. Syyskuun ylimmät lämpötilat ovat keskiarvoltaan 14 °C ja alimmat lämpötilat 5 °C. Ääripään lämpötilat voivat olla helteisiä, sillä Tampereella korkein päivälämpötila 25 °C on mitattu vuonna 1999. Vastaavasti hyisin lämpötila on ollut -7 °C vuonna 1986. Kuukauden sademäärä ei kohoa heinä- ja elokuun määriin, sillä keskimäärin vettä tulee 51 millimetriä.


Cygnukselta

Satu Mäkelä

Tämän vuoden Cygnus tähtiharrastuskesätapahtuma järjestettiin Kannonkoskella Nuorisokeskus Piispalassa 28.-31.7 Ursa Ry:n ja Jyväskylän Siriuksen yhteistyönä. Tapahtumassa kävi hiukan yli 100 tähtiharrastajaa eri puolelta Suomea.



Kirjauutuus gravitaatioaaltojen jäljillä

Kari A. Kuure

Gravitaatioaaltojen tutkimus on nytkähtänyt viimeisen vuoden aikana merkittävästi eteenpäin ensimmäisten havaintojen myötä. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut tuhansilta ihmisiltä valtavasti työtä monella mantereella. Silti tälläkin alalla on omat yksinäiset pioneerinsa, joiden usein varmasti turhauttavaltakin tuntunut työ ja usko onnistuneeseen lopputulokseen on ollut välttämätöntä. Jos jotkut heistä olisi ”heittänyt kintaat tiskiin”, tutkijat eivät varmastikaan olisi vielä viime syyskuussa tehneet läpimurtohavaintoa. Itse asiassa kyse oli vain yhdestä tunnista, johon koko gravitaatioaaltojen havaintohistoria huipentui.



Kirjauutuus kertoo ilmakehän ilmiöistä

Kari A. Kuure

Ilmakehässä esiintyvät ilmiöt, olivatpa ne sitten haloja, pilviä tai melkein mitä muuta tahansa, ovat asiaa harrastamattomille tuiki tuntemattomia. Ainostaan sateenkaari tekee tässä listassa poikkeuksen, sen varmasti tunnistaa jokainen vaikka sen syntymistä ei tietäisikään.