Mitä aikaa Aurinkokello näyttää?

Aurinkokellon ja kompassin yhdysrakenteinen matkamiehen
opas. Kuva Alnilam Oy.
Leif Lindblad
 
Harvemmin kai tulee ajatelleeksi, että aika ja ajan mittaaminen tavallaan ovat tähtitiedettä. Me seuraamme ajan etenemistä tavallisesti rannekellosta, mutta ”ennen vanhaan” ihmiset käyttivät siihen aurinkokelloa, jota nykyään käytämme lähinnä pihan koristeena.  Kun ihminen esimerkiksi Tampereella katsoo aurinkokelloa, joutuu hän yleensä ihmettelemään, mitä ihmeen aikaa se oikein näyttää? Ainakaan se ei ole lähellekään sitä, mitä rannekellomme näyttää.  Siihen on syynsä – tai oikeammin kaksi - maapallon radan soikeus ja Tampereen sijainti Suomessa.

Käsityksemme vuorokauden etenemisestä on sitoutunut Auringon – ei kellon mukaan.  Kello on melko ”myöhäinen” keksintö, kun taas ihmiset varhaisista ajoista lähtien ovat seuranneet ajan kulkua Auringon liikkeiden mukaan.  
 
Ensimmäinen keino ajan mittaamisessa lienee ollut oman varjon pituuden arviointi.   Lyhyt varjo merkitsi, että Aurinko oli korkealla ja mitä pitemmäksi varjo päivän mittaan venyi, sitä lähemmäksi iltaa aika eteni.  Myöhemmin kai iskettiin paalu maahan ja ympärille piirrettiin sopivin välein renkaita kertomaan varjon pituudesta ja ajan etenemisestä eri ajankohtina.  Oletetaan, että myös obeliskia on käytetty tähän tarkoitukseen.

Mekaaninen kello, sellaisena kuin me sen tunnemme, on 1200-luvulta, joskin on olemassa merkintöjä aikaisemmista ajanmittauskoneistoista.  Niistä ei kuitenkaan ole säilynyt tietoa siitä, miten ne ovat toimineet Kun mekaaninen kello otettiin käyttöön, ilmeni myös uusi ongelma: kello näytti kyllä ajan, niin tarkasti kuin kello siihen aikaan pystyttiin rakentamaan, mutta aika poikkesi aurinkoajasta.

Vika ei ollut kellossa, vaan Aurinko oli se, joka ei pysynyt ajassa: joskus se edisti, toisinaan se jätätti.!  Aurinkohan ei itse asiassa liiku mihinkään vaan pysyy paikallaan, suhteessa aurinkokuntaamme.  Maapallo on tässä liikkuva osapuoli ja saa pyörähtäessään Auringon näennäisesti kiertämään ympärillämme kerran vuorokaudessa.  Lisäksi maapallon täysi pyörähdys (360°) ei ole yhtä kuin vuorokautemme, sillä kun maapallo on pyörähtänyt yhden täyden kierroksen tähtien suhteen, on se myös siirtynyt radallaan niin paljon, että Aurinko seuraavana päivänä ei ole vielä samassa suunnassa.  Maapallon pitää jatkaa pyörähdystään jonkin verran, ennen kuin Aurinko on taas etelässä ja vuorokausi on täysi.  Kuinka paljon pyörähdyksen on jatkuttava, riippuu siitä, missä kohtaa rataansa maapallo sillä hetkellä on; siis mitä vuodenaikaa elämme.  

Kuten tunnettua, maapallon rata on ellipsi.  Se on tosin miltei ympyrän muotoinen mutta silti niin soikea, että maapallon nopeus radalla vaihtelee (Keplerin toinen laki, 1609).  Kun maapallo on perihelissä, (lähimpänä Aurinkoa pohjoisen pallonpuoliskon talviaikaan) on vauhti ”kova” ja maapallo ehtii radallaan kauas edellisen päivän positiosta.  Maapallon pitää pyörähtää 61’ (yhden asteen ja kaariminuutin) yli täyden kierroksen, jotta vuorokausi täyttyisi.  Kun meillä on kesä, on Maa aphelissä (kauimpana Auringosta) ja lisäpyörähdys on ”vain” 57’.  Erohan ei vaikuta suurelta mutta se riittää aiheuttamaan sen, että aurinkovuorokauden pituus vaihtelee vuoden aikana.

Vuorokautemme on mitoitettu keskiyöstä seuraavaan keskiyöhön ja sovittu 24 tunnin mittaiseksi. Sideerinen vuorokausi (maapallon täysi pyörähdys suhteessa taustatähtiin) on 23 tunnin 56 minuutin ja noin 4 sekunnin mittainen.  Ero, keskimäärin 4 minuuttia, riippuu sitten e.m. vuodenajasta.  Kellomme näyttää aina tasan 24 tunnin vuorokausia koska kello ei pysty ottamaan huomioon muutokset vuorokauden pituudessa.  Tai ei pystynyt kun se keksittiin – nykyaikaisin tietokonein asia tuskin olisi ongelma, mutta nyt on myöhäistä muuttaa sitä asiaa.  Näin saadaan vaihtuva ero aurinkokellon ja mekaanisen kellon ajannäyttöjen välille, jota tähtitieteilijät kutsuvat ajantasaukseksi (Equation of Time).  Aurinkokello voi, kullakin aikameridiaanilla, olla kellon näyttämää aikaa maksimissaan 17 minuuttia edellä tai 14 minuuttia jäljessä (2000-luvulla; pitkällä tähtäimellä nämäkin arvot muuttuvat).

Suomessa käytetään paikallista vyöhykeaikaa.  Maapallo on jaettu 24 aikavyöhykkeeseen joiden välillä on yhden tunnin aikaero.   Jotta yhden valtakunnan sisällä ei normaalisti tarvittaisi useita eri kellonaikoja (kuten tarvitaan suurten itä-länsietäisyyksien maissa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa) noudattavat vyöhykkeet yleensä valtakuntien rajoja, mutta muuten rajat vaihtuvat karkeasti 15 asteen välein. 

Jos Aurinko etenisi vuoden aikana tasaisesti, Suomen aika
olisi 12 aina kun Aurinko saavuttaa meridiaanin 30° E.
Tasan 25 minuuttia myöhemmin Aurinko on saavuttanut
6° 15´ lännempänä olevan Tampereen Hämeensillan
(23° 45’E), jolloin siellä oleva aurinkokello näyttäisi
keskipäivää. Aurinkohan liikkuu Tampereen leveysasteella
idästä länteen vauhdilla 221 m/s (cos 60° 31’), joten tarkat
sekunnit, jolloin Aurinko on etelässä, riippuvat hieman
katselijan paikasta Tampereella.
Suomen vyöhykeaika (normaaliaika) perustuu 30. itäiseen pituusasteeseen, joka on Suomen aikameridiaani ja kulkee karkeasti Lieksan läpi, Itä-Suomessa.   Se on kaksi tuntia edellä UTC-aikaa (Universal Time, Coordinated, jota aikaisemmin kutsuttiin GMT:ksi,  Greenwich Mean Time).   Aurinko ei kuitenkaan välitä meidän aikavyöhykkeistämme vaan liukuu portaattomasti eteenpäin.  30. itäisen pituusasteen ja Tampereen Ursan tähtitornin (23° 47,76´E) välillä on 24 minuutin ja 47 sekunnin aikaero.  Aurinko on siis vähän alle 25 minuuttia myöhemmin tähtitornin meridiaanissa kuin Lieksassa ja torniin asennettu aurinkokello näyttäisi keskipäivää saman verran myöhemmin, kun taas kellomme näyttää keskipäivää Lieksan aurinkoajan mukaan.

Aikaero olisi tietysti kompensoitavissa kääntämällä aurinkokellon osoitinnuoli vähän länteen tosipohjoisesta mutta Auringon vaihteleva nopeus aiheuttaisi sen, että aurinkokello olisi jotakuinkin päivittäin suunnattava uudestaan. Tämän lisäksi on otettava huomioon kesäajan yksi tunti, kun aurinkokelloa suuntaamme.  Jos suuntaamiseen käytämme kompassia, on paikallinen eranto huomioitava, sillä sekin vaikuttaa ajan näyttöön ja sehän muuttuu hitaasti ajan myötä (vuonna 1980 se oli Näsinselällä 3° E, kun se nyt ( vuoden 2021 alussa (toimitus)) on luokkaa 9° E). 

Mielenkiintoinen puiston aurinkokello, jossa on otettu huomioon
Auringon näennäisestä vuotuisesta liikkeestä (analemma)
aiheutunut ajantasaus. Kuva Wikimedia Commons.
Helmikuussa voi ”kompensoimaton” aurinkokello Tampereella näyttää aikaa, joka on peräti 39 minuuttia kellonaikaa jäljessä (17 min ajantasausta + 25 min aikaeroa aikameridiaaniin).  Vähän myöhemmin keväällä, kun ajantasaus on muuttunut jonkin verran pienemmäksi lukemaksi, mutta olemme siirtyneet kesäaikaan, on aurinkokello 1 tunnin ja 30 minuuttia jäljessä virallista Suomen aikaa.  
 
Marraskuun alkupuolella (siirryttyämme taas normaaliaikaan) samassa paikassa Aurinko voi kulkea 8 minuuttia kelloa edellä.  Laske näistä sitten aika jonakin tiettynä päivänä ja määrätyssä paikassa Tampereella

Ehkä on parempi, että jätämme aurinkokellon edelleen pihan koristeeksi, sillä ajanhan saamme nykyään helposti vaikkapa kännykästä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti